Ensimmäinen Löytöretken gospel-ilta viiteen vuoteen – kiitos osallistujille ja Jumalalle 🙏

Löytöretki kävi ennen koronaa säestämässä iltamessuja, ja tällöin oli mukana useimmiten 3-4 soittajaa ja saman verran esilaulajia. Kun toukokuussa 2025 sitten päätettiin kokeilla pitkästä aikaa gospelin laulamista, oli hämmästykseni suuri kiinnostuksen ja ennen kaikkea mukaan ilmoittautuneiden soittajien määrästä. Tälle oli ilmiselvästi sosiaalinen tilaus. Toukokuun treenien seurauksena päätettiin myös pitää kaikille Read more

Jännän edessä – Troppon iskelmälauluilta 26.2. palvelukoteihin verkon kautta?

Vuoden 2024 saldo Troppon keikkakalenterista näyttää yhteensä viisitoista keikkaa, joista seitsemän oli iskelmälauluiltoja seurakunnan eri tiloissa ja kahdeksan lauluhetkiä Nurmijärven palvelukodeissa sekä Kiljavan kuntoutuskeskuksella. Syntyi paljon iloa yhdessä laulamisesta hienojen yleisöjemme kanssa. 😊 Mutta samalla myös haikeutta siitä, että aikaa ei ole enempää, kun ilmiselvästi halua ja tarvetta yhteisiin lauluhetkiin Read more

Tuttuja joululauluja 14.12. klo 18:30 Klaukkalan kirkolla – ja vielä jälkikäteen: kiitos kaikille mukana olleille

Täydennän tämän vielä 15.12. : Olipa todella mukava lauluhetki. Turvallisesti koronapasseilla, välit säilyttäen ja maskit päässä saimme kuitenkin yhdessä aikaan lämminhenkisen ja iloisen tuokion. Iso kiitos sekä laulajille että soittajille – ja hyvää joulua kaikille. 😊 Syksyn mittaan on Quartetto Troppo -bändimme kanssa pohdittu useampaankin kertaan, päästäänkö 2020 alussa päättyneitä Read more