Kirkolle voi iskelmiä tulla laulamaan kanssamme kuka tahansa, kirkkoon kuuluva tai kirkkoon kuulumaton – jokaisellahan on oma elämänkatsomuksensa. Kuitenkin jokainen iskelmäilta aloitetaan rukouksella. Miksi?
Lienee hyvä hieman avata tätä, koska asiaa on pohdittu tänäkin vuonna. Oma kysymykseni muille on oikeastaan ollut, tulisiko seurakunnan tiloissa edes järjestää iskelmähetkiä. Eikö seurakunnan toiminnan tarkoitus ole auttaa ihmisiä rakentamaan omaa henkistä minäänsä? Auttavatko iskelmät tässä?
Pohdintojen tuloksena on ollut, että “ilman virallista syytä” kirkkoon saapumisen kynnys voi olla monille iso. Jos tätä pystytään madaltamaan vaikkapa lauluilloilla, lienee menettely ok. Omalta osaltani myönnän ilomielin, että tässä on ketunhäntä kainalossa: ehkäpä osa uus-kävijöistä huomaa seurakunnan lämpimän ja avoimen ilmapiirin ja tutustuu muutenkin toimintaan.
Tiedän, mistä puhun, koska välttelin itse kirkolla käyntejä kauan. Oman kynnykseni madalsi Timosen Mallun vetämä Saapas-toiminta, johon lähdin mukaan 2005. Koin nuorten parissa tehdyn, erittäin rentomielisen vapaaehtoistyön mielekkääksi, eikä uskonto tullut siinä esille kovinkaan paljon. Edelleenkin vierastin “kirkollista näkemystä” elämän syvistä kysymyksistä – tai ainakin sitä mielikuvaa, joka minulla oli. Saappaassa kuitenkin pääsin tutustumaan muuhunkin toimintaan sekä ihmisiin ja tuo mielikuva muuttui. Nyt sitten vedämme iskelmälauluhetkiä kirkolla sekä laulamme gospelia Löytöretki-tiimin kanssa. 😊 Koen itse, että Jumala on tullut elämääni ja tämä on yksi suurista iloista.
Eihän sinulle näin tarvitse käydä. Voit tulla vain laulamaan kanssamme iskelmiä ja muuta mukavaa musiikkia sekä näin iloitsemaan arjesta. Mutta kiitokseksi omakohtaisesta polustani haluan aloittaa sessiot Isä Meidän -rukouksella (taitaa olla edelleenkin ainoa, jonka osaan). Sen viesti ja pyynnöt kun yhä – ainakin minusta – istuvat aika monenlaisiin katsomuksiin.
0 Comments