Yhdenvertaisuus-tiimissämme on nuoria aikuisia ja eläkeläisiä. Keskustelumme yhteiskunnan aiheista ovat mielenkiintoisia ja niinpä kokeilemme oman vision luomista. Aloitamme asioista, joista olemme keskustelleet – ja varaamme oikeuden kantamme muuttamiseen. 😉
Elämä
On ymmärretty, että kaikki elämä on arvokasta ja jotain enemmän, kuin sattuman luomaa. Näin on myös alettu näkemään jokainen ihminen yhtä arvokkaana – hänen lähtökohtiinsa ja hänen elämänkaarensa tuomaan menestykseen tai pettymyksiin katsomatta. Eikä ihminen ole suurempiarvoinen eläimiin verrattuna – hänellä vain on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa maapallolla olevan elämän yhteiseen kohtaloon.
Ihmisarvo, kotimaa ja yhteisö
Edellisen vuosisadan suomalaisuuden motto “Koti, uskonto ja isänmaa” on muuttunut muotoon “Ihmisarvo, kotimaa ja yhteisö”.
Suomessa jokaisella on samanlainen ihmisarvo, vapaus ja oikeus tavoitella omaa onnellisuuttaan yhteisesti laadittujen lakien puitteissa. Nämä oikeudet tunnustavat maamme rajojen sisäpuolella asuvat henkilöt sekä maassamme vierailevat henkilöt vierailunsa ajan. Kun henkilö haluaa tulla Suomeen rakentamaan yhteiskuntaamme, hyväksyy hän nämä periaatteet. Hän saattaa tulla kulttuurista, jossa esimerkiksi jotkut perheen täysi-ikäisetkin henkilöt ovat toisten käskyvallan alaisia. Hänen perhepiirissään näin voi olla Suomessakin, mutta vain sillä edellytyksellä, että nämä täysi-ikäiset henkilöt hyväksyvät vapaaehtoisesti heihin kohdistetun käskyvallan. Suomessa vanhemmilla on lain suoma auktoriteetti lapsiinsa nähden heidän täysi-ikäisyyteen asti ja vanhemmat myös vastaavat nuorten lastensa tekemisistä. Täysi-ikäinen henkilö voi kuitenkin aina päättää omista asioistaan, ellei lainsäädännön puitteissa yhteisesti toisin päätetä.
Suomi voi olla kotimaa kaikille siinä asuville ja siitä väliaikaisesti ulkomaille muuttaneille. Se on niin arvokas ja tarjoaa yhteiskuntamme jäsenille niin hyvän elämän, että Suomen kotimaakseen kokevat ovat tarvittaessa valmiit puolustamaan yhteiskuntaamme. Globaalissa maailmassa ihmisen syntymäpaikka tai alkuperäinen kulttuuri ei enää ole häntä arvottava tekijä: jos hän haluaa olla suomalainen, hän voi olla sitä. Suomen kielen vaaliminen on tärkeää identiteettimme kannalta ja osan suomalaisuudesta voi kokea vain suomen kielellä, mutta kaikkien suomalaisten ei tarvitse osata puhua suomea – ei näin ole koskaan aiemminkaan ollut.
Suomalaiset pitävät Suomea ja suomalaisia – kuten kaikkia ihmisiä – arvokkaina. Osa meistä voi haluta olla omissa oloissaan, mutta useimmille on tärkeää, että joku aidosti ja pyyteettä välittää heistä. Yhteisömme jäsenten keskinäinen arvostus ilmenee ystävällisyytenä ja kiinnostuksena naapureihin, työyhteisön jäseniin, sukuun, ystäviin, tuttuihin sekä ihan vaan vastaan tuleviin. Voimme aina oppia uutta toisiltamme ja voimme parantaa omaa elämänlaatuamme auttamalla muita. Tämä ajatustapa on suomalaisen yhteisön lähtökohta.
Terveydenhuolto
Terveyskeskuksissa on toimiva omahoitaja- ja omalääkärijärjestelmä: hoitoa tarvitseva saa neuvoja ja hoitoa useimmiten henkilöltä, joka hänet tuntee jo ennakolta. Mutta terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon palveluja saavat vain ne, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Yhteiskunnassa on valitettavasti edelleen yksinäisiksi itsensä kokevia henkilöitä, jotka myös kokevat tarvitsevansa sairaanhoidon palvelua, vaikka heidän tilansa ei sitä oikeasti edellytä. Välittämispalvelut ovat syntyneet tähän tarpeeseen – jokaisella sitä tarvitsevalla on tukihenkilö, jolle voi purkaa huonoa oloansa ja joka auttaa tarvittaessa eteenpäin terveydenhuollon piiriin.
Sekä omahoitaja-, omalääkäri- että välittäjäpalvelussa panostetaan vahvasti tekijöiden jaksamiseen. Tiedetään, että tässä mallissa tekijät saattavat väsyä, jos työ ei uusiudu riittävästi eikä anna mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä ja ammattilaisena. Lisäksi koko yhteiskunta ymmärtää sosiaalialan ja terveydenhuollon tärkeyden sekä sen osuuden siinä, että myös ulkomailta halutaan tulla rakentamaan Suomen hyvinvointia ja osallistumaan siihen.
Rahallakin voi edelleen ostaa yksityispalveluja, mutta tyypillisesti näitä käytetään vain täydentämään julkista terveydenhuoltoa, jossa työskentelee suuri valtaosa osaajista. Yksityispraktiikat eivät ime lääkäreitä ja hoitajia pois yhteisestä terveydenhuollosta, kun palkkaus suuremmissa yhteisissä yksiköissä on riittävä ja kun ne tarjoavat hyvät työtiimit, arvostuksen ja mahdollisuuden kehittyä. Yritysten ei enää tarvitse houkutella työntekijöitä terveysvakuutuksilla, jotka aiemmin vääristivät terveydenhuollon toimintaa.