Suuren osan työuraani oli työpisteen seinällä taulu, jossa oli otsikkona “Älä luovuta, älä koskaan luovuta!” Näin vuosien kertyessä tuo voisi olla muodossa “Älä luovuta, mutta luovu tarvittaessa!” Ja monesta asiasta on jo joutunutkin luopumaan: sulkapallosta (polvien terveyden vuoksi), ja sitten vuosia myöhemmin sen korvanneista maratonhölkistä (kun polvet eivät sitten niitäkään kestäneet), palkkatyön tekemisestä eläkkeelle lähtiessä, jne. Nyt on tullut aika luopua oman purjeveneen pidosta. Vilijonkka-veneen vuokraaminen on ollut todella hauska osa pienen perheyhtiömme toimintaa – siinä on päässyt tutustumaan mainioihin ihmisiin ja tekemään heidän kanssaan tutustumispurjehduksia. Mutta aikansa kutakin – pienenkin purjeveneen ylläpito vaatii työtä ja iän karttuessa riskit trailerin ja veneen käsittelyssä kasvavat. Oli todella hienoa löytää kauniille veneelle uusi koti, jossa Vilijonkka voi jatkaa ilon tuottamista.
Kun purjehdus putoaa nyt pois Mantookin menuista, jää Tuulan edelleen aktiivisesti vetävän liikunnan ohjauksen lisäksi vielä Troppon yhteislauluhetket ja gospel. On jo sovittu, että näistäkin jälkimmäinen siirtyy todennäköisesti keväällä 2026 Nurmijärven seurakunnan sivuille – minne se paremmin kuuluukin.
On ollut mieltä lämmittävää todeta, että kun jostain asiasta on luopunut, on tilalle löytynyt muuta: sulkapallon tilalle maratonit, niiden tilalle aikanaan mukavat kävelylenkit ja kahvakuula (onneksi perheestä löytyi näihin osaava ohjaaja 😅), palkkatyön tilalle musiikki ja vapaaehtoistyö seurakunnassa, jne.
Nämä ovat olleet vielä aika helppoja muutoksia, mutta ne ovat antaneet jo vihiä niistä järeistä luopumisista, jotka ovat yhä vaikeampina edessä. Mikä sitten voi korvata terveyden vähittäisen katoamisen (jos siis saa pitkälle elää)? Onneksi polulle on tullut usko Jumalaan ja siihen, että on olemassa toinen todellisuus, joka tämän materiaalisen voi korvata. Maallisesta elämästä voi aikanaan luopua, mutta luovuttaa ei tarvitse.
0 Comments